Fin Mva JM-08 Bravon Ester

rotu: venäjänajokoira
s. 30.5.2004
i. Fin Mva Bravon Iikori
e. Tella
kasv. Raimo M. Viljanmaa
om. Janne Väisänen

Teri on kaikinpuolin miellyttävä koira, jonka kanssa on helppo tehdä mitä vain. Sillä on hieno luonne, hyvät metsästysominaisuudet ja kaunis ulkomuoto. Mieluisin riista sille on jänis, mutta se ajaa myös kettua ja ilvestä ja haukkuu supia.

Kokeista Terillä on 2 x AJOK-1, 1 x AJOK-2 ja 2 x AJOK-3. Suurin saavutus on rodun jänismestaruus vuodelta 2008. Teri on osallistunut mestaruuskokeeseen myös vuonna 2009 ollen toinen ja vuonna 2011, tuolloin sijoitus kahdeksas.

Näyttelyistä on muotovalion arvon lisäksi mainittavaa rodun erikoisnäyttelyn voitto vuonna 2010.

Terillä on ollut kaksi pentuetta joista on yhteensä 7 pentua. Kaikki pennut ovat hyväluonteisia ja metsästysintoisia. Niitä käytetään sekä jänis- että petojahteihin.

Teri jouduttiin lopettamaan 7.11.2013 märkäkohdun takia. Jäämme muistamaan lämmöllä ja kaipaamaan suuresti!